torstai 20. kesäkuuta 2013

Söpöt eläinvauvat


Mää ainakin rakastan näitä meidän eläinvauvoja. <3 On ne niin suloisia, ja ihania. Olisipa ne vielä vähän hitaampia, ja jaksaisivat olla paikoillaan, niin kuvien otto olisi niin paljon helpompaa. Nyt kun ne vipeltävät koko ajan jonnekkin, on tarkentaminen aivan hermoja raastavaa. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva, meidän pikkusistamme, Iivarista ja Tikrusta, sekä hieman kuulumisia viime päiviltä. 

Kriparilta tultuani sunnuntaina, olin aika väsynyt, joten nyt on mennyt päiviä keräillessä voimia. Olen nukkunut todella paljon, ja silti olen myös todella väsynyt. Paljon on ollut tekemistä, ja enää on viikko kun lähdemme Kaisan kanssa kohti Englantia ja kauan odotetut kolme viikkoa alkavat. Mihin tää aika on hävinnyt, vastahan me Kaisan kanssa varattiin matkat tammikuun alussa, ja laskettiin päiviä, jotka lukumääriltään olivat kolminumeroisia. 



Viime viikolla leirillä ollessani, ilmestyivät tiedot isäntäperheestä My page -sivulleni. Nyt olen ollut yhteydessä isäntäperheeseeni, ja he vaikuttavat oikein mukavilta. Uskon, että tulossa on aivan mahtava reissu. Nyt on kovasti myös ollut syynissä vakuutus asiat, ja tällä hetkellä, mulla ei taida olla matkavakuutusta ollenkaan.. 
Mulla kyllä oli matkavakuutus, mutta selvisi, ettei se ole sellainen, mistä meille olisi tarpeeksi hyötyä (tarkoituksena on saada vakuutus, joka kattaisi myös esim. mun järjestelmäkameran). Noh, onneksi on vielä viikko aikaa.. Pankissa pitäisi myös käydä vaihtamassa valmiiksi hieman puntia. Nyt alkaa juhannus, joten maanantaista tulee varmaankin aika toiminnan täyteinen päivä. 



Maanantaista lähtien ollaan myös viety ahkerasti joka päivä tavaroita vanhalta asunnolta uudelle. Vaikka oon jo tuonut hirveästi tavaraa vanhasta huoneestani, tuntuu, että tavaraa on vieläkin aivan hirveästi. Lisäksi toi pakkaaminen ei ole oikein mun juttu, hirveän rasittavaa ja hermoja raastavaa. Voisko joku pakata mun puolesta noi mun tavarat? Kun toi pakkaaminen ei oo mun juttu, niin oon sitten tehnyt ruokaa, kantanut tavaroita, pessyt pyykkiä ja niin edelleen. Lista on pitkä. Oon myös nähnyt joitakin kavereita, tietokoneella en sitten ole kerennyt olemaan yhtään. Mutta ihan hyvä näin, kyllä sitä koneellakin kerkeää olla myöhemmin ihan varmasti. Miksei elää täysillä, kun kerrankin elämässä tapahtuu jotain? 



Annunkin kanssa nähtiin tiistaina, ja tänään meidän oli tarkoitus mennä ratsastamaan. Mutta Annu on taas vaihteeksi satuttanut jalkansa, joten se sitten peruuntui. Toivon mukaan Annun jalka ois maanantaina kunnossa, niin pääsisin ratsastaman vielä ennen Englantiin lähtöä. Juhannukseksi ei ole mitään suurempia suunnitelmia. Taidan ottaa aivan rennosti, lepäillä, nähdä kenties kavereita ja ladata akut täyteen Englantia varten. 





3 kommenttia:

  1. oiiiiii, kuinka söpö Iivari on! ♥♥

    VastaaPoista
  2. Ompas sulosia vaaveja <33 ja hyvää matkaa jo etukäteen!

    VastaaPoista
  3. kiitos molemmille! Nuo pikkuiset ovat kyllä niin söpöjä <3 Voi kun ne pysyis noin pieninä ja söpöinä aina :DD

    VastaaPoista